Kuulutko niihin henkilöihin, jotka tiedostamattaan harrastaa itsetekoista sabotointia?
Monille meistä tuttu tilanne: aloitamme uuden projektin innostuneina, mutta pian jäämme jumiin. Lykkäämme tekemistä, asetamme liian korkeita odotuksia tai annamme itsellemme tekosyitä lopettaa?
Miten tunnistaa milloin itsetekoinen sabotaasi pyrkii ottamaan valtaa ja tehdä päätös, antaako sille periksi vai ei?
Muutosvastarinta on yleinen ilmiö niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin tasolla. Se tarkoittaa vastustavia reaktioita kun kohdataan uusia asioita, toimintatapoja tai rakenteita. Muutosvastarinta on kuitenkin luonnollinen osa esimerkiksi jokaisen organisaation kehitystä.
Yritysten kasvaessa ja toiminnan muuttuessa ihmiset kohtaavat väkisinkin uusia tapoja tehdä työtä, uusia järjestelmiä ja joskus jopa uusia rooleja. Näissä tilanteissa muutos voi herättää meissä monenlaisia tunteita ja usein vastustus onkin kovin tavallinen reaktio. Mutta mitä muutosvastarinta oikeastaan on ja miten sitä voisi hallita?
Kesälomat lähestyvät ja monet meistä alkavat miettimään tulevaa lomaa, mutta ehkä myös tulevaisuutta loman jälkeen. Onko töissä edelleen hyvä pöhinä päällänsä` vai tuntuuko ennemminkin, että on jäänyt jumiin loputtomaan oravanpyörään.
Useimmille meistä on helpompi jäädä vanhoihin tuttuihin kuvioihin, kuin tehdä radikaaleja ratkaisuja ja astua kohti uutta. Toki ei ole ollenkaan väärin valita jäädä paikoilleen, mutta sen pitää olla valinta – ei vain pelkoa muutoksen edessä.
Useimmitenhan pelkomme eivät perustu mihinkään todelliseen vaaraan, vaan ovat vain oman alitajuntamme tuotoksia. Mutta koska olemme nämä itse luoneet, ovat ne myös todella vahvoja ja meille hyvinkin todellisia tunteita. Pahimmillaan pelko voi jopa lamaannuttaa meidät ja estää meitä ottamasta askelia kohti haluamaamme muutosta ja uusia asioita.
Pureuduin aiemmin blogissani ajankäytön haasteisiin ja siinä samalla nostin esiin muutaman vinkin, miten lähteä purkamaan työtehtäviään ja miksei muitakin arjen töitä, kun ajanhallinta alkaa rakoilla. Olen itse edelleen orjallisesti noudattanut näitä vinkkejä ja sen lisäksi nyt loppuvuodesta otin niitä tukemaan käyttööni Eisenhowerin ajankäyttö matriisin ja täytyy myöntää, että näiden kaikkien yhtälöstä on tullut itselleni melkoisen toimiva ajanhallinnan työkalupakki.
Opittu osaaminen on työelämässä se perinteinen valttikortti, joka avaa keskusteluja ja määrittää sopivuutesi tehtävään. Koulunpenkiltä saadut paperit ovat niin iskostuneet kulttuuriimme, ettemme edes tiedosta kuinka paljon muuta oppia olemme saaneet ja miten sitä voisi hyödyntää työelämässä. Osaamista karttuu monesta lähteestä joko tiedostaen tai tiedostamatta. Tähän kun lisätään vielä luontainen puolesi, on osaamisesi iästä ja kokemuksestasi riippumatta jo melkoisen kattava.
Viime vuonna elämämme muuttui täysin. Maailmanlaajuinen pandemia ei jäänytkään Kiinan ongelmaksi, vaan nopealla aikataululla levisi myös tänne Pohjolaan. Viime aikojen uutisoinnin myötä olemme myös tajunneet, että luvattu elämän ”normalisoituminen” ei tule olemaan vielä aivan lähikuukausien juttu. Uutisointi viruksen äärellä on vahvaa ja aiheuttaa meille kaikille varmasti monenlaisia hankalia tunteita ja useat meistä ovat myös joutuneet sopeutumaan hankaliinkin muutoksiin esim. työrintamalla.
Alkanut uusi vuosi on perinteisesti oman elämän inventaarion aikaa. On taas aika katsoa tulevaa ikään kuin puhtaalta pöydältä ja tehdä uuden vuoden lupauksia paremman arjen toivossa. Lupaukset uudesta voivat joskus olla melko kunnianhimoisia ja tällöin myös haastavia toteuttaa. Suuret harppaukset totutusta uuteen ovat mahdollisia, mutta vaativat toteuttajaltaan vahvaa motivaatiota ja tahtotilaa pysyä päätöksessään varsinkin pidemmällä aikavälillä.
Tänä vuonna olemme kaikki joutuneet taipumaan uuteen. Nyt koettu poikkeustilanne ja sitä seurannut ajanjakso on ollut uuden oppimisen aikaa meille kaikille. Maailmaa mullistanut muutos tapahtui erittäin nopeasti ja laittoi meidät etsimään vaihtoehtoisia toiminnan tapoja. Aina kaikki ei ole sujunut kuin Strömsössä, mutta pienen hakemisen jälkeen digiloikat ja muut rajoitetut toimintamallit ovat löytäneet uomansa suhteellisen hyvin.
Ongelmalla on sanana ikävä kaiku. Tämän vuoksi lieneekin nykyään tavallista – varsinkin työelämässä – puhua mieluummin haasteista. Onhan haaste nyt sananakin pehmeämpi, sellainen pienehkö vastoinkäyminen josta kyllä selvitään ripeästi. Ongelma taasen on kuin iso ja pelottava mörkö, jonka poistamiseen meillä ei välttämättä olekaan keinoja.
Nykysuomalainen viettää kuulemma elämästään keskimäärin yli 30 vuotta töissä. Se on paljon aikaa se, eikä siis ole ihme, että moni miettii yhä tarkemmin oman työnsä mielekkyyttä. Myös työn murros on pakottanut meitä miettimään työn tekemistä kokonaan uudelta kantilta. Uskon, että nämä molemmat asiat ovat myös osasyitä siihen, että useimmat meistä eivät myöskään tee enää koko työuraansa saman työnantajan palveluksessa – tai edes samalla alalla.