Onko sinulle käynyt niin, että vielä pari vuotta sitten lähdit töihin innolla, mutta nykyään se tuntuu vain suoritukselta?
Et ehkä ole sanonut ääneen olevasi tyytymätön, mutta huomaat tekeväsi vain sen, mitä pyydetään – et juurikaan enempää. Ideat jäävät usein ajatuksen tasolle, osallistuminen palavereissa vähenee ja jo pelkkä ajatus oman työn kehittämisestä tuntuu turhalta.
Kuulutko niihin henkilöihin, jotka tiedostamattaan harrastaa itsetekoista sabotointia?
Monille meistä tuttu tilanne: aloitamme uuden projektin innostuneina, mutta pian jäämme jumiin. Lykkäämme tekemistä, asetamme liian korkeita odotuksia tai annamme itsellemme tekosyitä lopettaa?
Miten tunnistaa milloin itsetekoinen sabotaasi pyrkii ottamaan valtaa ja tehdä päätös, antaako sille periksi vai ei?
Mutta mikä onkaan tuo sinun supervoimasi?
Ainakin työhaastattelutilanteessa tämänkaltainen kysymys voidaan sinulle hyvinkin esittää.
Mitä sinä vastaisit tähän?
Ainakaan vastauksessa ei kannata keskittyä pelkkiin entisiin työpaikkoihin ja titteleihin, vaan siihen mitä niissä olet tehnyt ja saanut aikaan.
Tällaisten tosielämän esimerkkien kautta avautuu parhaiten osaamisesi ja se, että onko sinulla juuri niitä oikeanlaisia supervoimia juuri tähän kyseiseen työhön.
Välillä on kuitenkin hieman hankalaa hahmottaa niitä omia vahvuuksia – varsinkin työelämässä meidän vahvuutemme myös vaihtelevat suuresti riippuen tehtävistä ja työympäristöstä.
On ollut ihana huomata, että viime aikoina osaamista on nostettu esille monessa eri kanavassa. Osaamisen monimuotoisuushan on yksi meidän Hyviin Hommiin blogin perusviesti. Usein kun lankeamme ajattelemaan osaamista liian kapeasti.
Osaamista ei ole vain se koulutus, josta meillä tutkintotodistus vaan osaamisen monisäikeinen kokonaisuus on paketti hankittuja tietoja ja taitoja, mutta myös luontaisia ominaisuuksia. Usein unohdukseen jää, että myös harrastukset ja kiinnostuksen kohteet voivat myös lisätä osaamispalettiamme lähes huomaamatta.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?
Tätä sanontaa olen ainakin itse viljellyt useasti – harmillista vain, että lähes yhtä usein olen jättänyt tuon viisauden huomioimatta ja syöksynyt sen enempiä suunnittelematta suin päin kohti uusia haasteita.
Toisinaanhan olen toki myös kutsunut tällaista ”suunnittelematonta säntäilyä” kokeilukulttuuriksi tai ketteräksi tekemiseksi – rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.
Vaikka välillä säntäilenkin ja teen asioita ilman pikkutarkkoja suunnitelmia uskon vahvasti, että pelkällä kokeilemisella ei pystytä saamaan aikaan parasta tulosta. Sillä kokeileminenkin vaatii, että tietää mitä on kokeilemassa ja mitä haluaa saada kokeilusta irti – eli suunnitelmaa.
Usein ajatellaan, että kieltäytyminen ja ein sanominen on jotenkin ikävää, mutta nykypäivän erilaisten vaatimusten paineessa meidän jokaisen on opeteltava enenevissä määrin kieltäytymisen jaloa taitoa.
Kun työelämän vaatimukset sekoittuvat yhteen omien henkilökohtaisten haaveiden ja tavoitteiden kanssa voi olla, että saadaan aikaan vahva epätasapainotila omien ja muiden asettamien tavoitteiden kanssa. Tämän epätasapainotilan pystyy parhaiten välttämään sillä, että opettelee sanomaan ei niille asioille, jotka eivät joko niin kiinnosta tai ainakaan vie tavoitteitasi eteenpäin.
Wikipedian mukaan kokemus tarkoittaa ”tietoa, taitoa ja kykyjä selviytyä ympäristössä ja tehtävissä, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen”.
Yksinkertaistettuna kokemus on siis käytännön kokemuksiin perustuvaa oppia menneestä toiminnasta. Kerrytämme joka päivä lisää uutta kokemustietoa ja käytämme hyväksemme vanhaa.
Arkikokemuksillammekin voi olla arvoa myös työelämässä – meille ns. arkinen osaaminen voi hyvinkin tuoda tarpeellista uutta näkökulmaa esimerkiksi asiantuntijaorganisaatioon.
Tänä vuonna olemme kaikki joutuneet taipumaan uuteen. Nyt koettu poikkeustilanne ja sitä seurannut ajanjakso on ollut uuden oppimisen aikaa meille kaikille. Maailmaa mullistanut muutos tapahtui erittäin nopeasti ja laittoi meidät etsimään vaihtoehtoisia toiminnan tapoja. Aina kaikki ei ole sujunut kuin Strömsössä, mutta pienen hakemisen jälkeen digiloikat ja muut rajoitetut toimintamallit ovat löytäneet uomansa suhteellisen hyvin.
Juniorit ja seniorit ovat toki meille kaikille tuttuja termejä, mutta mitähän nuo aktori ja mentori oikein puuhaavat?
Itse mentoroinnilla on vuosituhantiset perinteet, jossa siirretään kokemuksia ja tietoja työelämässä olevalta kokeneelta toimijalta (mentori) opiskelijalle tai jo työelämässä olevalle aktorille. Aktori on siis kisälli, valmennettava tai oppilas kun taas vastaavasti mentori on valmentaja, kannustaja tai opettaja.
Rakastan oppia uutta ja hyppäänkin aina innolla uuteen ja innostavaan asiaan. Ja jos vaan mitenkään mahdollista niin jonkin kurssin tai pidemmän koulutuksen kautta. Välillä toki huomaan, että ennakko-odotukseni eivät vastanneet toteumaa, eikä uuden oppiminen olekaan niin miellyttävää tai hyödyllistä kuin odotin. Mutta koska on aloitettu niin suomalaisella sisulla vaan eteenpäin – niin kuin sanonnan mummo lumessa.