Wikipedian mukaan kokemus tarkoittaa ”tietoa, taitoa ja kykyjä selviytyä ympäristössä ja tehtävissä, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen”.
Yksinkertaistettuna kokemus on siis käytännön kokemuksiin perustuvaa oppia menneestä toiminnasta. Kerrytämme joka päivä lisää uutta kokemustietoa ja käytämme hyväksemme vanhaa.
Arkikokemuksillammekin voi olla arvoa myös työelämässä – meille ns. arkinen osaaminen voi hyvinkin tuoda tarpeellista uutta näkökulmaa esimerkiksi asiantuntijaorganisaatioon. Emme vain itse aina ymmärrä tuoda tätä ”arkista osaamiskokemustamme” mukaan työelämään, koska olemme niin tottuneita sen olemassaoloon. Pidämme tämänkaltaista osaamista liikaa itsestäänselvyytenä. Kuitenkin tämä hiljainen ja arkinen kokemustieto voi olla juuri se tekijä, jota organisaatiossa kaivataan.
Useimmitenhan vahvan kokemuksen karttuminen on pitkä, jopa vuosikausia kestävä prosessi. Näiden kokemusta kerryttävien vuosien aikana kukaan meistä ei ainakaan iällisesti nuorru ja tämän vuoksi usein ajatellaankin, että kokeneella tekijällä on myös niin sanottua iän tuomaa patinaa harteillaan.
Mutta onko tästä ”patinasta” tullut nykypäivänä kirous? Olemmeko ajautuneet liikaa siihen ajatukseen, että kokenut ihminen on automaattisesti vanha ja kaavoihin kangistunut ja vain nuori voi oppia uutta ja uudistua?
Olen miettinyt paljon sitä, että jos opimme sanoittamaan paremmin myös vahvan arkikokemuksemme yhteen ammattikokemuksemme kanssa niin voisiko kukaan enää ajatella, etteikö myös jatkuvaa uudistumista olisi tapahtunut kokemuksen kertymisen ja ikääntymisen myötä. Koska maailma muuttuu koko ajan ja jotta olemme voineet pysyä mukana muutoksessa, olemme myös me muuttuneet ja oppineet uutta – jatkuvasti ja jopa lähes huomaamatta.
Kokemus sinällään tuntuukin olevan usein joko yli- tai aliarvostettua. Työpaikkailmoituksissa kun tunnutaan usein haettavan kaksikymppistä superosaajaa, jolle on kertynyt viidentoista vuoden kokemus vaaditulta alalta. Toisaalta sitten taas tuon vaaditun kokemuksen omaava viisikymppinen hakija on usein ”liian kokenut”.
Onneksi nykyään nähdään jo hyvin diversiteetin merkitys työyhteisössä ja rekrytoijatkin ovat alkaneet ymmärtämään, että kannattaa palkata työntekijä hänen laajan osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi eikä pelätä iän tuomia mahdollisia riskejä. Tässä ovat avuksi olleet myös tutkimukset, joiden kautta on pystytty osoittamaan se, että parhaiten toimivassa ja tuottavassa organisaatiossa on töissä monenlaisia sekä -ikäisiä ihmisiä. Ja jokainen heistä saa ja voi tuoda oman laaja-alaisen osaamisensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Koska tottahan on, että kokemus todellakin tuo varmuutta, mutta hyvin usein se myös kasvattaa nöyryyttä tajutessamme sen, että elämä ei taida tullakaan ikinä valmiiksi vaan tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia oppia ja kasvattaa kokemusta sekä arki- että työasioiden kautta.