Avainsana: työnhaku

Kokemus tuo varmuutta – vai tuoko?

Wikipedian mukaan kokemus tarkoittaa ”tietoa, taitoa ja kykyjä selviytyä ympäristössä ja tehtävissä, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen”.
Yksinkertaistettuna kokemus on siis käytännön kokemuksiin perustuvaa oppia menneestä toiminnasta. Kerrytämme joka päivä lisää uutta kokemustietoa ja käytämme hyväksemme vanhaa.

Arkikokemuksillammekin voi olla arvoa myös työelämässä – meille ns. arkinen osaaminen voi hyvinkin tuoda tarpeellista uutta näkökulmaa esimerkiksi asiantuntijaorganisaatioon.

työhaastatteluun pääsyssä cv on tärkeä

Kerro hieman itsestäsi

Tähän kysymykseen olemme varmaan kaikki törmänneet työnhaussa. Helppo kysymys, joka heitetään jäänsärkijäksi alkuun – vai onko sittenkään?

Mietiskely tuon pienen kysymyksen äärellä ennen työhaastattelua on hyvä johdatus myös itsetutkiskelun äärelle.

Millainen olen? Mikä elämässäni on tärkeää? Mitä osaan? Mitä haluaisin osata? Ja ennenkaikkea: mitä ja miten haluan muille itsestäni kertoa?

Taistele, Pakene vai Lamaannu?

Viime vuonna elämämme muuttui täysin. Maailmanlaajuinen pandemia ei jäänytkään Kiinan ongelmaksi, vaan nopealla aikataululla levisi myös tänne Pohjolaan. Viime aikojen uutisoinnin myötä olemme myös tajunneet, että luvattu elämän ”normalisoituminen” ei tule olemaan vielä aivan lähikuukausien juttu. Uutisointi viruksen äärellä on vahvaa ja aiheuttaa meille kaikille varmasti monenlaisia hankalia tunteita ja useat meistä ovat myös joutuneet sopeutumaan hankaliinkin muutoksiin esim. työrintamalla.