Joskus kun elämässä tapahtuu paljon asioita, asetamme helposti autopilotin päälle ja vauhtisokeus vie mennessään. Arki saattaa rullata mukavasti, mutta silti väsymys ottaa aika ajoin vallan ja irti päästäminen mistään totutusta tuntuu mahdottomalta. Näin kävi minulle ja kesti kuukausia ennekuin lopulta päätin ottaa oman arjen haltuun ja katkaista automaatio kierteen.
Olin jo pidemmän aikaa haaveillut reissusta yksin, jossa ei tarvitsisi ottaa huomioon toisten tarpeita ja tehdä ainaisia kompromisseja. Niinpä lopulta varasin itselleni matkan Espanjan maakuntaan vuorille, pienten kylien keskelle, jossa ajattelin päästäväni kaikki vuosien höyryt pihalle vuorilla kävellen ja idyllisten vuoristokylien elämää aistien. Täytyy myöntää, että yksin lähteminen näin vuosien tauon jälkeen vähän jännitti, mutta tiesin, että paikanpäällä on muitakin suomalaisia joten selviäisin kyllä.
Kolme päivää nautin täysillä auringosta, vuorista ja levosta. Nukuin enemmän kuin aikoihin ja oli ihana herätessä kuulla kaukaa kukon kiekaisevan tai koiran haukkuvan. Pihalla kasvoi sitruunapuita ja avokadoja, jotka olivat juuri kypsyneet ja kulkeutuivat sellaisenaan aamiaispöytään. Mikä voisikaan olla parempaa kuin hitaat aamut ja edessä päivä ilman velvollisuuksia?
Kun tätä rauhallista oloa oli kestänyt muutamia päiviä, alkoi mieli väkisinkin prosessoimaan arjen asioita. Huomasin yhä enemmän miettiväni mitä kotona kukakin puuhaa ja onko töissä keskenjääneet asiat edenneet sovitusti. Vaikka kuinka yritin pysähtyä hetkeen ja nauttia hiljaisuudesta niin huomasin mieleni kaipaavan enemmän virikkeitä ja rutiineja.
Ajan kuluessa huomasin kuinka ne arjen haasteet alkoikin näyttäytymään ihan eri valossa, asioilta joita jopa odotin kohtaavani kotiin päästyäni. Oivalsin myös, että omalla kohdalla arjen keskellä olevat pienet hetket, onnistumiset ja ilon jakaminen, ovat voimavaroja joita en välttämättä huomaa tai osaa tarpeeksi arvostaa kaiken kiireen keskellä. Väsyneenä mieli jää niin helposti pyörittämään negatiivisia asioita ja sisäisiä puheenvuoroja miten asioiden pitäisi mennä ja olla.
Selvää on, että oravapyörästä irrottautuminen tarvitsee aikansa ja paikkansa. Onko se lähellä vai kaukana? kestäänkö se päiviä, viikkoja vai vuosia? Se on jokaisen itse selvitettävä.
Jo pelkkä pysähtyminen tai pidempi irtiotto itsessään kannatta aina, vaikka se ei mitään ihmeitä välttämättä toisi, mutta antaa edes sen pienen hetken lepoa ja aikaa taas koota omat arvopalikat oikeille paikoilleen. Tästä on hyvä jatkaa!