Kuulutko niihin henkilöihin, jotka tiedostamattaan harrastaa itsetekoista sabotointia?
Monille meistä tuttu tilanne: aloitamme uuden projektin innostuneina, mutta pian jäämme jumiin. Lykkäämme tekemistä, asetamme liian korkeita odotuksia tai annamme itsellemme tekosyitä lopettaa?
Miten tunnistaa milloin itsetekoinen sabotaasi pyrkii ottamaan valtaa ja tehdä päätös, antaako sille periksi vai ei?
Mutta mikä onkaan tuo sinun supervoimasi?
Ainakin työhaastattelutilanteessa tämänkaltainen kysymys voidaan sinulle hyvinkin esittää.
Mitä sinä vastaisit tähän?
Ainakaan vastauksessa ei kannata keskittyä pelkkiin entisiin työpaikkoihin ja titteleihin, vaan siihen mitä niissä olet tehnyt ja saanut aikaan.
Tällaisten tosielämän esimerkkien kautta avautuu parhaiten osaamisesi ja se, että onko sinulla juuri niitä oikeanlaisia supervoimia juuri tähän kyseiseen työhön.
Välillä on kuitenkin hieman hankalaa hahmottaa niitä omia vahvuuksia – varsinkin työelämässä meidän vahvuutemme myös vaihtelevat suuresti riippuen tehtävistä ja työympäristöstä.
Olen usein törmännyt postauksiin, joissa ohjeistetaan työnhakijaa vastaamaan kysymyksiin tietyllä tavalla ja toisinaan jopa esitetään valmiita lauseita siitä, miten työnhakijan tulee vastata mihinkin kysymykseen. Tämän lisäksi kerrotaan miten hakijan tulee toimia ennalta määriteltyjen odotusten mukaan, jottei aiheuta vastapuolessa minkäänlaisia epäilyksiä tai hämmennystä. Mitä ihmettä?
Nykyään kun osaajia ja ammattitaitoista työvoimaa on yhä vaikeampi löytää olisi ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota näihin vanhoillisiin rekrytoinnin pelisääntöihin, ja nähdä koko prosessi enemmänkin yhteistyöneuvotteluna kuin valta-asemaa pitävän palkanmaksajan näkökulmaa toteuttavana kuulusteluna.
Ihminen tekee päivän aikana tuhansia päätöksiä. Jokainen päätös vaikuttaa tulevaan toimintaan ja niiden avulla rakentuu päivän kulku.
Suurin osa arjen pienistä päätöksissä menee läpi melkeinpä huomaamatta, toimimme ikään kuin autopilotilla.
Jokaiselle meille tulee kuitenkin aika-ajoin tilanteita jossa päätöksen tekeminen vaatii vähän enemmän tai saattaa jopa nostaa stressitasot äärimmilleen. Tällaiset päätökset ovat jollain tavoin erityisen merkityksellisiä, ja niiden vaikutuksilla odotetaan olevan pidempiaikaisia seurauksia.
On ollut ihana huomata, että viime aikoina osaamista on nostettu esille monessa eri kanavassa. Osaamisen monimuotoisuushan on yksi meidän Hyviin Hommiin blogin perusviesti. Usein kun lankeamme ajattelemaan osaamista liian kapeasti.
Osaamista ei ole vain se koulutus, josta meillä tutkintotodistus vaan osaamisen monisäikeinen kokonaisuus on paketti hankittuja tietoja ja taitoja, mutta myös luontaisia ominaisuuksia. Usein unohdukseen jää, että myös harrastukset ja kiinnostuksen kohteet voivat myös lisätä osaamispalettiamme lähes huomaamatta.
Usein ajatellaan, että kieltäytyminen ja ein sanominen on jotenkin ikävää, mutta nykypäivän erilaisten vaatimusten paineessa meidän jokaisen on opeteltava enenevissä määrin kieltäytymisen jaloa taitoa.
Kun työelämän vaatimukset sekoittuvat yhteen omien henkilökohtaisten haaveiden ja tavoitteiden kanssa voi olla, että saadaan aikaan vahva epätasapainotila omien ja muiden asettamien tavoitteiden kanssa. Tämän epätasapainotilan pystyy parhaiten välttämään sillä, että opettelee sanomaan ei niille asioille, jotka eivät joko niin kiinnosta tai ainakaan vie tavoitteitasi eteenpäin.
Wikipedian mukaan kokemus tarkoittaa ”tietoa, taitoa ja kykyjä selviytyä ympäristössä ja tehtävissä, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen”.
Yksinkertaistettuna kokemus on siis käytännön kokemuksiin perustuvaa oppia menneestä toiminnasta. Kerrytämme joka päivä lisää uutta kokemustietoa ja käytämme hyväksemme vanhaa.
Arkikokemuksillammekin voi olla arvoa myös työelämässä – meille ns. arkinen osaaminen voi hyvinkin tuoda tarpeellista uutta näkökulmaa esimerkiksi asiantuntijaorganisaatioon.
Tähän kysymykseen olemme varmaan kaikki törmänneet työnhaussa. Helppo kysymys, joka heitetään jäänsärkijäksi alkuun – vai onko sittenkään?
Mietiskely tuon pienen kysymyksen äärellä ennen työhaastattelua on hyvä johdatus myös itsetutkiskelun äärelle.
Millainen olen? Mikä elämässäni on tärkeää? Mitä osaan? Mitä haluaisin osata? Ja ennenkaikkea: mitä ja miten haluan muille itsestäni kertoa?
Osaaminen nähdään usein ulkopuolelta tulleen oppimisen tuloksena. On melko selkeää ja suoraviivaista peilata työelämän osaamista koulutukseen ja työkokemukseen. Haastavampi osuus onkin tunnistaa ja todentaa omat luontaiset ominaisuudet, jotka lopulta ovat ainoa tie viedä opittu osaaminen käytäntöön. Niiden mitattavuus ja vertailu on miltei mahdotonta, joka antaa taas loistavan mahdollisuuden erottautua massasta ja sitä kautta kasvattaa omaa kilpailuetua työmarkkinoilla.
Rakastan oppia uutta ja hyppäänkin aina innolla uuteen ja innostavaan asiaan. Ja jos vaan mitenkään mahdollista niin jonkin kurssin tai pidemmän koulutuksen kautta. Välillä toki huomaan, että ennakko-odotukseni eivät vastanneet toteumaa, eikä uuden oppiminen olekaan niin miellyttävää tai hyödyllistä kuin odotin. Mutta koska on aloitettu niin suomalaisella sisulla vaan eteenpäin – niin kuin sanonnan mummo lumessa.