Vanhan sanonnan mukaan viisas oppii virheistään, tosi viisas toisten virheistä, mutta ylimielinen ei opi mistään eikä millään. Jos epäonnistut, miten reagoit: yritätkö peitellä epäonnistumistasi vahvoin korjausliikkein, vai tunnustatko ylpeästi mokanneesi tämän homman? Epäilen, että suurin osa meistä pyrkii peittelemään jälkiään ja ehkä jopa kaatamaan epäonnistumisen jonkun toisen virheeksi.
Olemme oppineet, että vain onnistumiset huomioidaan ja niitä juhlitaan. Ja tottakai saavutuksia pitääkin huomioida ja juhlia. Mutta pystymmekö oppimaan parhaiten vain onnistumisten kautta? Onnistumisten kautta saatavat kehut varmasti lisäävät motivaatiotamme ja sitä kautta voi syntyä parhaimmillaan onnistumisten kierre. Mutta onnistumisen hypessä on vaikea pysähtyä miettimään juuri sitä kriittistä kohtaa tekemisessämme, joka erityisesti aiheutti tuon onnistumisemme. Ja jos tuo analysointi jää tekemättä, ei myöskään oppimista ja kehittymistä valitettavasti tapahdu.
Ilman epäonnistumisia, vahinkoja tai suoranaisia mokia olisimme jääneet paitsi monista tärkeistä keksinnöistä. Muutamana esimerkkinä sekä elintärkeän että enemmän viihteellisen mokan jatkohyödyntämiset: Jos Alexander Fleming olisi ollut hieman siistimpi ja kiireettömämpi lomalle lähtiessään 1928, hän ei ehkä olisi jättänyt laboratorioonsa pesemättömiä bakteerikasvatusalustoja. Loman jälkeen alustoista löytynyt home johti hänet yhdessä kollegoidensa kanssa tutkimaan lisää Penicillium – sukuisten homeiden kykyä häiritä bakteerien kasvua. Ilman inhimillistä vahinkoa tämäkin mullistava löytö olisi vähintäänkin viivästynyt.
Myös meidän punaviinin ystävien hyvin tuntema amarone on perimätiedon mukaan syntynyt vahingon kautta: makea recioto viini saattoi tynnyrissä kypsyessään alkaa vahingossa käydä uudelleen. Tuottajat olivat pettyneitä pilalle menneeseen viiniin ja tätä reciotoa kuvailtiinkin sanalla ”amarone” – suuri ja katkera. Iso pettymys siis makeaa viiniä odottaneelle viljelijälle. Onneksemme kaikki heistä eivät vaipuneet epätoivoon, vaan jatkoivat syntyneen uuden tuotteen kehittelyä.
Epäonnistumisen, mokan tai vahingon jälkeen emme saa lamaantua vaan meidän pitäisi uskaltaa analysoida tilannetta ja miettiä mahdollisuutta tehdä asia uudella tavalla tai hylätä alkuperäinen idea ja kokeilla jotain täysin uutta. Miettiä tilannetta uudelleen sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta! Elämä kun ei ole suoraviivaista: meidän on hyvä välillä osata peruuttaa, muuttaa suuntaa sekä muuttua opitun kautta.
Stanfordin yliopiston tuotantotalouden professori, Riitta Katila on sanonut haastattelussa, että ”Ihmisen pitäisi juhlia epäonnistumisiaan, jotta niitä uskallettaisiin tehdä enemmän. Mitä enemmän tulee epäonnistumisia, sitä enemmän tulee myös onnistumisia. Epäonnistumiset ruokkivat onnistumisia.”
Onnistumisen juhlahumun rinnalla meidän pitäisi siis juhlia myös jokaista epäonnistumista, mokaa ja vahinkoa, jonka teemme. Jos tekemisemme lopputulos onkin aivan muuta kuin sitä, jota olimme ajatelleet niin olisiko se kuitenkin mahdollisuus eikä vain pelkkä epäonnistuminen?
Elämässä epäonnistumiset pystyy välttää vain sillä, ettei edes yritä. Ethän sinä halua elää näin?
Thomas Edisonin kokeilut sähkölampun kehittelyssä epäonnistuvat useammin kuin onnistuivat, mutta tuo yksi onnistuminen johtikin sitten lopputulokseen, jonka loisteesta mekin olemme saaneet nauttia. Thomas Edison on kuulemma todennut, että hän ei epäonnistunut kertaakaan, vaan vain löysi 10 000 tapaa, joilla lamppu ei ainakaan toimi.
Mikä asenne! Tästä voisimme kaikki ottaa oppia – pienemmissäkin haasteissa kuin uuden valonlähteen kehittelyssä.
Kaikista mainitsemistani vahingoista kovasti kiitollisena nostan lasini ihmisille, jotka eivät luovuttaneet ensimmäiseen epäonnistumiseen ja löysivätkin mokastaan reitin onnistumiseen! Cin Cin!