Oletko törmännyt tilanteeseen jossa tiedät, että jokin homma pitäisi hoitaa, mutta et kerta kaikkiaan saa aloitettua? Tiedät, että lykkääminen ei tuo muuta kuin ongelmia, mutta tästäkin huolimatta et vaan saa aloitettua tekemistä. Joskus mielemme tuntuu rakentavan todella isoja esteitä tiettyjen tehtävien aloittamiselle. Jos vetkuttelu tehtävän äärellä kuulostaa tutulta niin et ole asian kanssa yksin, vaan kyseessä on varsin tavallinen ilmiö.
Itse törmään kyseisenlaiseen ilmiöön toistuvasti. Miedommassa muodossaan se ilmenee kun pitäisi esimerkiksi lukea kokeeseen. Tällöin kaikki muu tekeminen tuntuu yhtäkkiä kovin akuutilta ja tärkeältä. Meillä ei koskaan ole ollut kotona siistimpään kuin lopputyöni kasaamisen viimeisinä viikkoina. Akuuttien kotitöiden lista oli silloin(kin) loputon ja kyllähän pesuhuoneen kaakelinvälien putsaus aina tärkeydessä lopputyön oikolukemisen voittaa.
Järki kyllä tiesi mikä olisi tässä kohtaa ollut oikea toimintamalli, mutta tunne vei vahvasti toiseen suuntaan. Vetkuttelu aiheutti ahdistusta ja tiesin, että siitä on vain pelkkää haittaa. Mistä tässä ilmiössä sitten oikein on kyse? Mikä auttaisi?
Asioiden lykkäämisellä, viivyttelyllä ja aloittamisen hankaluudelle on myös tieteellisempi nimitys – prokrastinaatio. Joskus tämä ilmiö sekoitetaan laiskuuteen tai laiskotteluun, mutta kyseessä on kuitenkin eri asia. Laiskuus ei välttämättä aiheuta ahdistusta vaan voi olla suorastaan tavoiteltu tila. Ja pientä laiskottelua tarvitaan arjessa aina välillä ja useimmiten sen jälkeen olotila on suorastaan helpottunut. Aikaansaamattomuus taas aiheuttaa kuormitusta ja ahdistusta. Koska vaikka tiedostamme tehtävän olevan tärkeä tai jopa välttämätön niin emme saa siihen ryhdyttyä.
Ihmisellä on luontainen taipumus lykätä hankaliksi ja haastaviksi kokemiaan asioita. Varsinkin jos asia tuntuu vielä vaikeasti hahmotettavalta, niin helpointahan on työntää pää pensaaseen ja antaa olla. Tilalle voi keksiä mukavampia tai helpompia tehtäviä – tehtäviä joista tietää selviävänsä ja joista saa näin ”nopean palkinnon”.
Joskus tämä vetkuttelu-ilmiö voi tulla vastaan myös hyvinkin mieluisten tehtävien aloittamisen kanssa. Tällöin olen huomannut, että kyse on yleensä siitä että halu onnistua on niin suuri, että pelkää jo valmiiksi epäonnistumista ja haluaa sen välttää – vaikka sitten sillä, että ei lähde edes yrittämään!
Myös emotionaalisesti haastavia asioita lykkäillään mieluusti. Esimiehenä olisi niin paljon mukavampaa tehdä vaikka pari lisäexceliä, kuin käydä alaisen kanssa haastava keskustelu alisuoritumisesta ja sen aiheuttamista jatkotoimista.
Itselläni tavoitteiden epämääräisyys sekä akuuttien tehtävien jatkuva lista altistaa vahvasti vetkuttelulle. Jos kaikki tehtävät määritellään akuuteiksi niin miten niitä pystyy priorisoimaan? Mitä tarkemmat tavoitteet aikatauluineen pystyn työlleni asettamaan/saamaan, sen helpompi minun on niihin tähdätä. Ison projektin pilkon ensin pienempiin osiin joihin asetan välitavoitteet. Näin saan tehtyä näkyväksi työni tulokset ja saan ansaitun palkintoni eli homman saatettua loppuun.
Myös oma olotila vaikuttaa paljon: hyvien yöunien jälkeen levänneenä on helpompi käydä käsiksi haastaviinkin tehtäviin, mutta väsyneenä pienempikin haaste voi tuntua mahdottomalta ratkaista. Kaikki tekeminen rysähtää kerralla päälle ja mistään ei oikein saa kiinni. Tässä kohtaa on yleensä hyvä ottaa pieni tauko ja palata asian ääreen uudelleen – levänneenä.
Koko aikuisikäni olen opetellut ja yrittänyt opettaa armollisuutta sekä omaan että muiden tekemiseen. Tämä armollisuuden opettelu on myös osa omaa vetkuttelun vastaista selviytymisstrategiaani: on vain fakta etten aina pysty onnistumaan sataprosenttisesti enkä saa kaikki hommia kerralla tehtyä. Ja se on ihan ok: huomenna on taas uusi päivä!